Kylteri 02/23
Verkkojulkaisu 
4
.
12
.
2023

Velkaannu tai mene töihin

Kenellekään ei pitäisi tulla yllätyksenä, että korkeakouluopiskelijat ovat yhteiskunnan ja talouden tulevaisuuden kannalta erittäin tärkeä ihmisryhmä. Tämä ihmisryhmä on kuitenkin kärsinyt kiristyvistä vaatimuksista jo liian pitkään. Siitä huolimatta hallitus kaavailee jälleen leikkauksia opiskelijoiden toimeentuloon.

Tyytymättömyys hallituksen suunnitelmiin on synnyttänyt uudenlaista poliittista liikehdintää, jossa opiskelijat ympäri Suomen ovat vallanneet oppilaitoksiaan protestina leikkauksille. Protestien vastaanotto on ollut pääosin positiivista, mutta vastaväitteitäkin on noussut esiin. Protesteja on kritisoitu esimerkiksi siitä, etteivät ne edusta kaikkia opiskelijoita1, mikä on varmasti aivan totta. Tämä ei silti tarkoita, etteikö protesteja ja niiden sanomaa tulisi ottaa tosissaan.

Vuonna 2022 yliopisto-opiskelijoita oli Suomessa 163 7002 ja ammattikorkeakouluopiskelijoita 164 0003. Suomeen mahtuu siis 327 700, suurelta osin nuorta, opiskelijaa, joista jokaisella on omanlaisensa tilanne esimerkiksi perhetaustan, työtilanteen, terveyden, opintojen ja tukiverkostojen kannalta. Opiskelijoiden moninaiset tilanteet näkyvät myös yliopistomme käytävillä: kun toiset osoittavat mieltä lisääntyvän taloudellisen ahdingon takia, toiset purjehtivat Välimerellä.

Jotkut voisivat sanoa, että protestoivat opiskelijat ovat vain laiskoja, mutta mitä sanovat tutkimukset? HYY:n, AYY:n ja Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiön Otuksen vuonna 2018 tekemässä selvityksessä noin puolet vastanneista opiskelijoista elivät köyhyysrajan alapuolella4. Tilanne ei missään nimessä ole edennyt parempaan suuntaan vuodesta 2018, päinvastoin5. Selvityksestä käy myös ilmi, että yli 70% vastanneista olivat työskennelleet edellisenä lukuvuonna, ja suurin osa heistä koki, että työskentely hidastaa opintojen etenemistä.

Opiskelijoiden moninaiset tilanteet näkyvät myös yliopistomme käytävillä: kun toiset osoittavat mieltään lisääntyvän taloudellisen ahdingon takia, toiset purjehtivat Välimerellä.

Keskustelu opiskelijoiden tuista kaipaa lisää ymmärrystä erilaisista tilanteista sekä ripauksen empatiaa. Opiskelijoilla on täysi oikeus olla vihaisia ja pettyneitä, kun koko vaalikevät taas toitotettiin, ettei koulutukseen koskettaisi. Ovatkohan nykyhallituksen päätöksentekijät pohtineet, minkälaista viestiä kiristyspolitiikka antaa nuorille, jotka vielä miettivät tulevaisuuttaan ja harkitsevat opiskelun aloittamista? Opintojen aikaista elämistä työnnetään enenevissä määrin velalla rahoittamisen suuntaan tai vaihtoehtoisesti työntekoon opiskelun ohella. En usko, että nämä realiteetit kuulostavat kenenkään mielestä erityisen houkuttelevilta.

Opiskelijat ovat monipuolinen ja valtava joukko, johon mahtuu hyvinkin erilaisia elämäntilanteita. Yleinen trendi on kuitenkin hälyttävä. Tutkimukset osoittavat, että muun muassa opiskelijoiden taloudellinen pärjääminen on edennyt huonompaan suuntaan jo pitkään. Nuoria kyllä jaksetaan ylistää tulevaisuuden toivoina ja velkataakan ratkaisijoina, mutta jos meitä ei aidosti huomioida päätöksenteossa, ovat nämä puheet vain turhaa sanahelinää.

Hallituksen tämänhetkinen viesti opiskelijoille on kuitenkin selvä: velkaannu tai mene töihin.

***

Kirjoittaja on kyllästynyt opiskelijoiden erilaisten tilanteiden vähättelyyn.

Lähteet:

1. Helsingin Sanomat, 28.9.2023, Kokoomusopiskelijoiden puheenjohtaja: Oppilaitosten valtauksissa levitetty disinformaatiota. https://www.hs.fi/kaupunki/helsinki/art-2000009886401.html

2. Tilastokeskus, 11.5.2023, Yliopisto-opiskelijoita 163 700 vuonna 2022. https://www.stat.fi/julkaisu/cl8k4bzgmcuu40dut7esfla54

3. Tilastokeskus, 19.4.2023, Ammattikorkeakouluopiskelijoiden määrä kasvoi edelleen vuonna 2022. https://www.stat.fi/julkaisu/cl8a4q4lbvtt20avyz8jbzw6w

4. Helsingin yliopiston ylioppilaskunta, 1.2.2019, Selvitys: Moni opiskelija elää köyhyysrajan alapuolella, työssäkäynti hidastaa opintoja. https://www.epressi.com/tiedotteet/politiikka/selvitys-moni-opiskelija-elaa-koyhyysrajan-alapuolella-tyossakaynti-hidastaa-opintoja.html

5. Yle, 14.3.2023, Inflaatio osuu kipeästi opiskelijoiden elämään – kaksi asiaa vaikeuttavat nyt arkea ja tulevaisuutta. https://yle.fi/a/74-20022324