Onko vastuullista diginomadismia olemassa?
Vuoden pimeimmän ajanjakson koittaessa moni pohjolassa alkaa haikailemaan etelän aurinkoon. Mikä olisikaan ihanampaa kuin työskennellä espressokupin äärellä Italiassa tai nautiskella afterwork-tapaksia Barcelonassa – samalla avartaen omaa maailmankatsomustaan, parantaen kielitaitoaan ja oppien uutta ympäröivästä kulttuurista. Hyvästi harmaa marraskuu!
Globalisaation myönteiset puolet, kuten lisääntynyt liikkuvuus, teknologian mahdollistamat loputtomat yhteydet ja kulttuurin leviäminen ovat sukupolvellemme itsestäänselvyyksiä. Yksi globalisaation keskeisistä ulottuvuuksista on ollut kansainvälisen kaupan lisääntyminen ja monikansallisten yhtiöiden jalkautuminen useisiin eri maihin. Samalla kansainvälistymisestä – oli kyseessä sitten opiskelijavaihto, harkkapaikka tai työt ulkomailla – on tullut monelle suuri haave.
Globaalia yhteisöä kohauttaneen pandemian jälkimainingeissa rantaan huuhtoutui myös uusi ulkomailla asumisen mahdollistava ilmiö, etätyöt. Etäyhteyksillä työskentely on mahdollistanut läppärin äärellä pakertamisen lähes missä vain. Jotkut asuvat ulkomailla kenties puolet vuodesta, toiset taas pidentävät lomiaan ja osallistuvat palavereihin lomakohteen uima-altaalta. Sää ja edullinen hintataso houkuttelevat globaalin pohjoisen työntekijöitä vaeltamaan etelään muuttolintujen lailla.
Pysyvälle etätyöskentelylle ja siihen liittyvälle jatkuvalle paikasta toiseen reissaamiselle on olemassa oma käsite, diginomadismi. Termi itsessään on hieman ristiriitainen viitaten samalla modernin teknologian mahdollistamaan etätyöskentelyyn, mutta toisaalta myös nomadismiin, jolla tarkoitetaan paikasta toiseen liikkuvaa elämäntapaa. Nomadismi on yleistä esimerkiksi alkuperäiskansojen keskuudessa.
Perinteiseksi mielletystä vaeltajien elämäntyylistä on tullut tavoiteltava ja ihannoitu lifestyle, jota markkinoidaan oravanpyörän uhreille esteettisten, tarkasti kuratoitujen sosiaalisen median syötteiden kautta. 2020-luvun mahdollisuus tehdä etätöitä laajamittaisesti työpaikasta riippumatta on rohkaissut myös “tavallisia” työmyyriä alivuokraamaan asuntonsa ja pakkaamaan matkalaukkuun työläppärin lisäksi bikinit. Diginomadismista on siis tullut saavutettava ja trendikäs elämäntapa myös ihan tavallisille työntekijöille.
Vapaalla elämäntavalla on kuitenkin hintansa. Diginomadismia nimittäin määrittää tietynlainen irrallisuus: irrallisuus fyysisestä työpaikasta, kotimaasta ja yhteisöstä. Myös työt itsessään ovat irrallisia, sillä diginomadit ovat usein esimerkiksi yrittäjiä tai freelancereita. Tämä irrallisuus voi johtaa siihen, että eheää työyhteisöä on vaikeaa rakentaa. Coworking-tilat ovat usein diginomadien suosiossa, mutta maisemien vaihtuessa vaihtuvat myös työkaverit. Henkiseen hyvinvointiin voi vaikuttaa haitallisesti myös tietynlainen epävarmuus, sillä freelance-työt ja yrittäjyys tekevät työtilanteen ja tulojen ennustamisesta vaikeaa. Toisaalta diginomadit ovat sitoutuneet sietämään tällaista epävarmuutta omannäköisen elämän rakentamisen toivossa.
Klassinen modernin ajan työläisen dilemma on yleensä se, että aikaa ja rahaa on harvoin tarpeeksi samaan aikaan. Diginomadien näkökulmasta heidän elämäntapansa yhdistää hedonistisen nautiskelun ja rankan työn raatamisella ansaittujen pennosten tuhlailun. Usein nämä modernit vaeltajat nauttivat työnsä hedelmistä alueilla, joissa hintataso on huomattavan matala palkkaan verrattuna. Suosituimpia kohteita ovat esimerkiksi Kaakkois-Aasia ja Etelä-Amerikka, jotka edullisen hintatason ansiosta houkuttelevat turistien lisäksi myös diginomadeja paksuine lompakkoineen. On raportoitu, että esimerkiksi Medellínin, Méxicon ja Balin gentrifikaatio on suurelta osalta diginomadismin syytä. Edullisten maiden kaupungeista on tullut yksinkertaisesti liian kalliita paikallisille. Euroopassa gentrifikaatiosta ja huippulukemissa huitelevista asuntojen hinnoista kärsivät eniten Barcelona ja Lissabon, missä myös paikalliset ovat alkaneet osoittaa mieltään kurjistuvan tilanteen takia.
Joissain maissa on havahduttu ilmiön ongelmallisuuteen, mutta myös siinä piileviin hyötyihin – tuovathan diginomadit tullessaan myös merkittävää ostovoimaa ja mahdollisuuksia kehittää paikallisia talouksia. On esimerkiksi maita, jotka tarjoavat diginomadiviisumeja, jotka velvoittavat maksamaan veroja paikallisiin yhteiskuntiin. Siitä huolimatta monet diginomadit turvautuvat turistiviisumiin, jolloin verotulot suuntautuvat takaisin kotimaahan. Toisen maan resurssien varassa eläminen samalla myötävaikuttaen kotimaan talouskehitykseen on väistämättä ongelmallista. Onkin sanottu, että diginomadit käsittävät ympäristönsä vain yhtenä suurena coworking-tilana1 – heidän aikeisiin saati intresseihin ei kuulu paikallisten elinolojen parantaminen tai rakenteisiin vaikuttaminen. Lisäksi haluttomuus opetella kohdemaan kieltä on yksi tapa toiseuttaa paikallisia yhteisöjä, rakentaa erottelua meidän ja heidän välille.
Tämän kritiikin perusteella on syytä pohtia diginomadiuden perimmäisiä motiiveja. Halu olla vapaa, riippumaton ja elää itseään loputtomasti toteuttaen sopii sattumalta täydellisesti länsimaisen, äärimmilleen viedyn individualismin narratiiviin. Sanonta “oman onnensa seppä” saa uuden ulottuvuuden, kun oman elämän parantaminen tapahtuu muiden kustannuksella – onhan diginomadismi luksus, joka kuuluu lähes yksinoikeudella globaalin pohjoisen varakkaille etätyöskentelijöille.
Onko siis olemassa vastuullista diginomadismia? Ehkä ei, mutta diginomadi voi tehdä parempia valintoja. AirBnB-asuntojen ja ketjuravintoloiden sijaan diginomadeilla on mahdollisuus tukea paikallisia talouksia valitsemalla pienempiä majataloja ja kuppiloita. Paikallista kulttuuria voi kunnioittaa opettelemalla kielen perusteet. Vastuullinen diginomadi hankkii asianmukaiset viisumit ja maksaa veroja.
On turha kokea syyllisyyttä siitä, että elämäntapa houkuttelee. Yhteiskunta, joka kannustaa jatkuvaan itsensä kehittämiseen ja paremman elämän tavoitteluun on itsessään oravanpyörä, johon diginomadismin tarjoamat edut ovat tehokas lääke. Vastuuta on siis sälytettävä ennen kaikkea myös rakenteille, jotka toisaalta sysäävät diginomadismiin, mutta myös mahdollistavat sen. Seuraavan kerran kun avokonttorin ikkunaan hakkaava syyssade masentaa, on syytä muistaa, että globalisaation luomat loputtomat mahdollisuudet tuovat mukanaan myös vastuun.
